Archive for lokakuu 2010

h1

Lokakuun unoset

lokakuu 5, 2010

Ilopisaran blogi on nyt alkaneen lokakuun ajan unosilla.
Palataan yhteyksiin jälleen marraskuussa!

h1

Vanhustenviikko

lokakuu 4, 2010

Tällä viikolla vietetään jälleen vanhusteviikkoa teemalla – Meitä on moneksi-. Teema korostaa yksilöllisyyttä ja sitä että jokaisella ikä-ihmisellä on oma historiansa ja elämänkokemuksensa.
On hienoa, että tällainen viikko on olemassa. Silloin vanhukset saavat huomiota tavallista enemmän erinäköisin ohjelmanumeroin ja tapahtumin. Vapaaehtoiset osallistuvat vanhusten ulkoiluttamiseen ja eri järjestöt pitävät monenlaisia virikehetkiä laitoksissa.

Toivoisin mahdollisimman monen vierailevan vanhusten parissa. Heillä on meille niin paljon annettavaa ja opiksi otettavaa.

h1

Suomi tupakoimattomaksi

lokakuu 1, 2010

Kyllä on Suomella tavoite asetettu vähän liian korkeaksi, jos kuvitellaan että tupakan poltto loppuu kokonaan. Jo tänään voimaan tullut laki, joka kieltää tupakan myynnin alaikäisille, tuntuu mahdottomalle toteuttaa. Kuka valvoo kaikkia nuoria etteivät he saa tupakkaa. Jopa omat vanhemmat voivat ostaa.
Naurattaa koko hössötys. Vaikka en itse polta, niin  tiedän, että mitkään lait eikä kiellot estä tupakoimasta sellaista henkilöä, joka on vuosia tai vuosikymmeniä polttanut.
Esim. työmaatupakointi varsinkin miesten keskuudessa on tietynlainen sosiaalinen rituaali, joka suoritetaan kieltämättä turhankin usein työpäivän aikana. Miten se aika käytetään,  jos tupakkatauot kielletään?
Parveketupakointi on yksi kiistan aihe ollut jo pitkään. Jokainen tupakoitsija saa mielestäni sauhuttaa omien seinien sisäpuolella niin paljon kun haluaa, kunhan ei saastuta tupakansavulla ympäristöään. Sama pätee missä tahansa paikoissa, missä muut joutuvat alttiiksi tupakan savulle vasten omaa tahtoaan. Varsinkin pienet lapset ja jopa vauvat.
Kyllä on tekemistä tämän lain suhteen, että se myös toimisi.