Archive for tammikuu 2010

h1

Elämä on

tammikuu 31, 2010

Elämä on kuin villi tiikeri.
Voit maata hiljaa ja antaa sen laskea käpälänsä pääsi päälle –
tai voit istua sen selkään ja ratsastaa sillä.

-Intialainen sanonta-

h1

Eikä mikään ollut enää niin kuin ennen

tammikuu 29, 2010

Taivas levittäytyi maahan
tuuli tuoksui valoa
kun sinä tulit!
Ilo säihkyi sävelinä
kipunoi kaipauksena,
yö humahti näkymättömiin
eikä mikään ollut enää niin kuin ennen –
sinä tulit!

-Pia Perkiö-

h1

Helsingistä löytyi taas muumio: ”Suurkaupungin ilmiö”

tammikuu 27, 2010

Miten tämä on mahdollista Suomessa, että kukaan ei kaipaa? Tämän päivän uutinen kertoi vanhuksen olleen kuolleena kaksi ja puoli vuotta omassa asunnossaan. Sanotaan että tämä olisi suurkaupungin ilmiö. Suuri kaupunki ja paljon ihmisiä, mutta eikö kukaan välitä mitä naapurissa tapahtuu, varsinkin jos tietää siellä asuvan vanhuksen?
Positiivista asiassa on, että hän on saanut kuolla kotona, eikä ole tarvinnut pitkään virua laitoksessa. Mutta erittäin huolestuttava ilmiö, joka ei varmasti ole viimeinen.
Useinhan kuitenkin vanhuksen kuoltua, löytyy monenmoisia sukulaisia perinnön toivossa. Toivottavasti yksinäiset vanhukset osaisivat tehdä testamentin ja päättää itse, kenelle omaisuutensa haluavat antaa. Valtion ei tarvitse rikastua tällaisilla perinnöillä, kun eivät huolehdi vanhusten asioista muutenkaan.
Vasta Helsingin Sanomat kirjoitti haastattelussaan apulaiskaupunginjohtaja Paula Kokkosen kannanoton että kunnan tehtävä ei ole palkata ”seuraneitejä” yksinäisille vanhuksille. Kenelle vastuu kuuluu vanhustenhuollosta, jos ei kunnille?
Jonkinlainen seuranta yksinasuvista vanhuksista pitäisi olla jokaisella kunnalla. Vaikka he eivät tarvitsisikaan kunnan palveluita, säännöllinen yhteydenpito varmistaisi kuitenkin sen, että henkilö on elossa.
Onko missään muualla näin huonoa vanhusten kohtelua kun Suomessa?

h1

Lasten suusta

tammikuu 25, 2010

Yllätin Timin (3v.) kontallaan keittiön pöydältä intiaanisokeripurkin viereltä.
”Mitäs täällä puuhaataan?” kysyin. ”En mitään!” tuli kuin apteekin hyllyltä.
”Kyllähän sinä jotain puuhaat”, totesin hieman tiukemmin.
”ENKÄ puuhaa – kun mä en vielä ehtiny!”

-Mummi /Positiivarit-

h1

Teini-ikäisten huostaanotot lisääntyvät nopeasti

tammikuu 24, 2010

Aiemmin on puhuttu lasten huostaanotoista. Nyt uutisoidaan siitä, kuinka nuorten huostaanotot lisääntyvät.
Syinä ovat samat asiat kuin lasten huostaanotoissakin. Lisäksi vanhempien jaksamattomuus tai avuttomuus.
Varmasti nuoren kanssa pärjääminen on monin verroin vaikeampaa, jos lapsesta saakka elämä on ollut hankalaa. Vanhempien alkoholin käyttö ja perheväkivalta osana lapsen kasvumaailmaa eivät varmasti korjaa tilannetta murrosikään tulessa. Elämä on jo pois raiteiltaan, joten on selvää, että ei sitä hetkessä saada korjattua.
Lisääntyneet nuorten itsemurhat kertovat karua totuutta siitä missä mennään. Samoin nuorten pakomatkat erilaisista hoitokodeista tai nuorisokodeista. Uskon, että eläminen ei ole mieuista huostaanotetulla nuorella. Siellä asetetaan rajoja ja annetaan säännöt, joita pitää noudattaa. Nuori, joka on oppinut elämään vailla mitään ohjeistusta, ei sopeudu hetkessä uusiin olosuhteisiin.

Hiljattain kyseltiin kansalaisten mielipiteitä lapsilisien leikkaamisesta varakkailta ihmisiltä. Suuri osa tuntui olevan sitä mieltä, että parempi sosiaaliluokka ei tarvitse lapsilisiä. Idea on hyvä, mutta kuka vetää sen rajan, missä lapsilisät poistuisivat?
Niistä säästyvillä varoilla varmasti korjattaisiin monen heikompiosaisen elämää. Ennaltaehkäisy ja avun tarjoaminen jo varhaisessa vaiheessa pelastaisi monen lapsen ja nuoren elämän.

h1

Uskalla elää

tammikuu 22, 2010

Miten paljon mukavampaa onkaan tietää, että onko uskaltanut elää unelmiensa mukaan, kuin että elää katumuksen horroksessa.

-Gilpert E. Kaplan-

h1

Se olen minä

tammikuu 20, 2010

Tässä olisi eväitä elämään tämän päivän nuorille, jotka kamppailevat oman heikon itsetuntonsa kanssa.

Minä uskallan olla se ihminen, joka olen:
keskeneräinen, mutta kuitenkin onnellinen,
oudon edessä epävarma
ja kuitenkin tiedonhaluinen,
joskus ratkaisujen edessä pelokas,
hämmentynyt ajatusten paljouden keskellä,
ja kuitenkin
myös pienistä yksityiskohdista haltioitunut.

Vielä paljon muutakin minä olen,
jotain, mitä ei aina osaa kuvailla.
Minä uskallan katsoa itseäni,
rakastaa itseäni sellaisena kuin olen.

Ja antaa myös muiden nähdä minut tällaisena,
rakastetaan minua sitten tai ei.

-Ulrich Schaffer/ Positiivarit-