Vanhusten hoidosta edelleen – Päivitys!

Tämän päivän uutisissa Turun yliopiston professori Sirkka-Liisa Kivelä ruotii kovin sanoin hoitaja- ja lääkärikoulutusta. Hänen mielestään vanhustenhoidon pulmia ei ratkota pelkästään lisäämällä henkilökuntaa, vaan lisäämällä koulutusta.
On totta, että geriatrien määrä on liian vähäinen. Vanhusten hoitoon erikoistunut lääkäri osaa suhtautua dementoituneeseen vanhukseen oikealla tavalla. Toki lääkkeitäkin joskus tarvitaan, mutta asiantuntijalääkäri osaa määrätä oikeat lääkkeet.
Vanhukselle liikkuminen on tärkeää. Onneksi on olemassa jo erilaisia apuvälineitä liikkumista helpottamaan, mutta jos lääkitys ei ole kohdallaan, voi kaatuminen tapahtua siitä huolimatta.

Kivelä moittii myös suomalaisten asenteita. Olemme vanhuskielteinen maa. Ihmettelen miksi? Jokainen meistä vanhenee. Se on tosiasia, jolle emme mitään voi. Pelko vanhenemista kohtaan aiheuttaa erilaisia reaktioita kohdatessamme vanhuksen.

Olen samaa mieltä Kivelän kanssa siinä, että Suomi tarvitsee vanhusasiamiehen. Onhan meillä lapsiasiavaltuutettukin.

PÄIVITYS

Tällä viikollahan vietetään vanhusten viikkoa, kuten myös eläinten viikkoa. tekee mieli kysyä kumpiako hoidetaan paremmin?
Vanhusten viikon tapahtumista on kovin niukasti näkynyt uutisissa. Tuo tämän päivän uutinen nettimuorin kommentissa ei ainakaan ole mieltä ylentävää luettavaa pääkaupunkiseudun tavasta hoitaa vanhuksiaan.
Suomessa on hyvin erilaisia laitoksia, joissa vanhuksia hoidetaan, kuten myös erilaisia vanhuksia omine avuntarpeineen, niinkuin Tolonen mainitsi. Nyt tuntuu vaan siltä, että nämä negatiiviset asiat kaivellaan esille, eikä muisteta mitä hyvää on olemassa.
Varmasti suurin osa tämän päivän vanhuksista on tyytyväisiä hoitoonsa. Aina ei voi sanoa omaisista samaa, jotka vaativat joskus mahdottomuuksia.
Edelleen olen sitä mieltä, että vanhusten, heidän omaistensa ja hoitohenkilökunnan avoin yhteistyö on jokaisen vanhuksen hoidon etu. Omaiset voisivat osallstua hoitoon mahdolisuuksiensa mukaan.

Vanhusten asema ei kuitenkaan ole sellainen, etteikö siitä pidä keskustella. On hyvä, että epäkohdatkin nostetaan esille, mutta niitä ei pidä yleistää.
Kansanedustajat ottavat vanhusten asiat myös vaalien alla vaaliteemaksi, mutta siihen se yleensä sitten jääkin. Mitään konkreettista heidän taholtaan ei saada. Sitten jos jotain negatiivistä tulee esille, herätään taas vähän keskustelemaan, mutta valitettavsti ei pelkällä keskustelulla saada mitään aikaan.
Työryhmä pohtimaan vanhustehoidon organisaatiota tämän päivän tarpeita vastaavaksi. Mukaan mahdollisimman paljon vanhustyön asiantuntijoita.

Perhehoito pitää vanhuksen virkeänä

Luin tänään mielenkiintoisen uutisen vanhusten perhehoidosta. Kun omaishoitaja tarvitsee vapaata omaisensa hoidosta, hän voi viedä vanhuksen perhehoitoon. Hoito on kodinomaista, muutaman vanhuksen käsittävä pieni yksikkö, jossa jokainen voi osallistua kotitöihin voimiensa ja halunsa mukaan. Ei tarvitse olla vanhainkodin tai terveyskeskuksen vuodeosastolla laitoshoidossa. Ympärivuorokautinen hoito takaa sen, että aina on hoitaja saatavilla, jos jotain sattuisi.
Tässä olisi hyvä esimerkki edullisesta ja mielekkäästä vanhusten hoidosta. Jokaisesta kunnasta varmasti löytyisi tilat ja hoitajistakaan ei tuskin olisi pulaa. Uutinen kertoo hoitajan sitovuudesta työhön, mutta henkilökuntamitoituksella pitää huolehtia jaksaminen ja työn ja vapaa-ajan erottaminen toisistaan. Kuitenkin tämä ratkaisu olisi kunnille huomattavasti edullisempi vaihtoehto kuin laitoshoito.
Säästötoimien miettimisen sijaan, etsittäisiin mielekkäämpiä ja edullisempia vaihtoehtoja.

Heikko talous karsii vanhusten kotipalveluita

Tänään uutisoitiin heikentyneen taloustilanteen vaikutuksista vanhuksiin. Suuntaushan on, että ikäihmiset selviytyisivät kotona mahdollisimman pitkään. Asiassa on kuitenkin kaksi puolta. Koti on hyvä niin kauan,  kun siellä pärjätään joko omin avuin tai muilla keinoin. Mutta toinen asia on silloin, jos apua ei voida säästösyistä tarjota riittävästi tai ei ollenkaan.
Kotona asuu paljon dementoituneita vanhuksia, jotka tarvitsevat useita käyntikertoja päivässä. He eivät muista syödä, tai ottaa lääkkeitään. Jos he lähtevät ulos harhailemaan, he eivät osaa tulla takaisin kotiin, eivätkä muista missä asuvat. Jos tällaisilta vanhuksilta karsitaan hoitokäyntejä tai niitä ei ylipäänsä järjestetä, on tilanne katastrofaalinen. Vanhukset ovat heitteillä. Kaikilla ei ole edes omaisia ja jos omaiset asuvat kaukana, on tilanne ihan yhtä vaikea.
Kaikilla vanhuksilla ei ole taloudellinen tilanne sellainen, että he pystyisivät omilla kustannuksillaan ostamaan palveluita. Monella paikkakunnalla on esim. siivouspalveluista karsittu kuntien antama tuki pois, joten vanhus joutuu maksamaan täyden hinnan työstä.
Mistä tähän ahdinkoon apu löytyisi? Olisiko esim. kolmannen sektorin työ mahdollista? Asiaa pitäisi pohtia päättäjien ja sosiaali- ja terveydenhoitohenkilöstön kanssa.
Tiedän, että ongelmat eivät ratkea lähiaikoina. Lamasta huolimatta tulevaisuuden näkymät ovat heikot jo siitä syystä, että vanhusten määrä lisääntyy niin hurjaa vauhtia.
Toivoa vaan voi, että ihmisillä olisi suuri sydän ja halu auttaa lähimmäisiään.

Ikäihmisten alkoholiongelmat lisääntymässä

Ikäihmisten alkoholin käyttö on tosiasia, josta kuitenkin vaietaan. Asiaa on tutkinut Marja Aira Kuopion yliopistosta. Alkoholi jokapäiväisessä käytössä varsinkin vanhemmilla miehillä on hyvin yleistä. Jostain syystä sitä katsotaan usein läpi sormien. Omaiset eivät välttämättä tiedä asian todellista puolta. Jos asiakas kuuluu kaupungin tai kunnan sosiaalipalvelujen piiriin, ongelmaan on vaikea puuttua.
Monet sairaudet ja usein mittava määrä lääkkeitä eivät sovi alkoholin kanssa yhteen. Seurauksena ovat kaatumiset ja sekavuustilat. Vanhuksen ollessa laitoshoidossa, ihmetellään selviä alkoholin vieroitusoireita. Kotona nautittu jokapäiväinen alkoholimäärä jää saamatta sairaalassa ja delirium-oireet ovat edessä.
Monet vanhukset aloittavat alkoholin käytön unilääkkeenä tai sydänlääkkeenä. Aluksi pieniä määriä, mutta tarve kasvaa kulutuksen myötä. Omaiset saattavat tuoda tuliaisiksi tai lahjaksi alkoholia, tietämättä sen aiheuttamaa riskiä.
Mielestäni ongelma on varteenotettava, joka tulavaisuudessa voi olla vanhusten hoidon kannalta jopa ongelmallinen.

Hoitoalan häpeäpilkut

Hoiva-alan yrittäjänä olen todella pöyristynyt viimepäivien julkisuuteen tulleiden uutisten vuoksi.  Miten tällaista on päässyt tapahtumaan? Missä on valvonta, vai onko “hyvä hoitaja” niin luotettava, ettei valvontaa tarvitse?
Ymmärrän pääkaupunkiseudun huutavan pulan hoitohenkilökunnasta. Aika ei riitä työntekijöiden taustojen selvitykseen. Varsinkin yksin työskentelevänä kukaan ei voi tietää, mitä asiakkaan kotona tapahtuu. Mutta eikö työmoraali ja ammattietiikka jo sodi vastaan?

Olen samaa mieltä Sirkka-Liisa Kivelän kanssa siitä, että vanhustenhoito on menossa huonompaan suuntaan. Aika ei riitä vanhusten ulkoiluttamiseen ja säästötoimet kohdistuvat kaikkein tärkeimpään. Henkilökunta karsitaan minimiin ja jopa ravinnon laadusta tingitään.
Muutaman vuoden päästä tilanne on vielä pahempi, eli ollaan katastrofin partaalla. Yksityisten hoitolaitosten ja hoiva-alan yritysten tarve tulee kasvamaan. Toivottavasti nämä surulliset uutiset eivät säikäytä ihmisiä, vaan jatkossakin uskalletaan pyytää apua. Valtaosa alalla toimivista on kuitenkin tunnollisia ja luotettavia työntekijöitä!

Ikäihmisten avioliitot kaksinkertaistuneet

Luin mielenkiintoisen uutisen tänään. Siinä kerrotiiin että ikäihmisten avioliitot ovat kaksinkertaistuneet kymmenessä vuodessa. Tilastokeskuksen mukaan solmitaan vuosittain noin tuhat avioliittoa, joissa ainakin toinen osapuoli on yli 60-vuotias.
Mielestäni tämä on hyvä asia. Ihmiset eivät enää ole niin riippuvaisia ympäristön paineista, eivätkä lapset tai muut sukulaiset vaikuta avioliiton solmimiseen.
Miksi ihmeessä meidän pitäisi ajatella aina muita? Kyseessä on meidän oma elämä ja jos onni kohtaa siinä, nautitaan kaikin sydämin. Eihän elämää ole loputtomasti ja terveyskin voi pettää koska tahansa. Rakastuminen ja oman elämänkumppanin löytäminen vanhemmalla iällä voi olla monelle jopa terapeuttista. Yksinäisyys ei ole toivottavaa kenellekään.
Enää ei tarvitse ajatella, että pitäisi säästää pahanpäivän varalle tai lapsille. Nyt voi elää ja nauttia siitä mitä vielä on jäljellä. Rakkauskin on yksi mahdollisuus, jos se kohdalle osuu.
On varmasti turvallisempi olla ja kohdata vanhuus toisen kanssa. Mikä mielenkiintoista, varttuneella iällä solmitut avioliitot ovat paljon onnellisempia, kerrotaan Joensuun yliopiston tekeillä olevassa tutkimuksessa.
Nyt kun mennään yhä enemmän kevättä kohti, kuljetaan silmät avoinna ja vilkuillaan ympärille, jos vaikka joku erityisesti miellyttäisi. Tämä vihjaus oli tietysti tarkoitettu niille monille yksinäisille

Matkalla vanhuuteen

Katsoin TV- ykkösen dokumentin Matkalla vanhuuteen. Ohjelmassa kerrottiin dementoituvasta Marjasta, jota tytär ja tyttärentytär kävivät kotona hoitamassa. Ohjelmassa näytettiin juuri sitä, mitä yksinäisen dementoituneen vanhuksen elämä on. Ulkopuolisen apua on vaikea saada ja kun apua vihdoin saadaan, vanhus ei itse halua ottaa sitä vastaan.
Useinhan dementoituva vanhus tajuaa sen, että jotain on tapahtunut omassa elämässä, mutta ei ymmärrä tilaa sairaudeksi. Pelko ja turvattomuuden tunne lisääntyy. Vuorokausirytmi kääntyy päälaelleen. Elämä on kaikin puolin sekaisin.
Ohjelmassakin nähtiin, kuinka vaikeaa on lähteä omasta kodista, kun sen aika on ja muuttaa palvelutaloon asumaan. Tässä tapauksessa omaiset asuivat kauempana ja heidän apunsa oli rajoitetumpaa. Muuta vaihtoehtoa ei ollut, kun muuttaa valvottuun palveluasumiseen.
Arvostan todella paljon niitä omaisia, jotka jaksavat hoitaa kotona tällaista vanhusta. Työ on kovaa, josta ei makseta juuri mitään. Kuvitellaan, että omainen tekee sen pelkästä velvollisuudentunnosta.
Dementia on hurjasti lisääntyvä sairaus. Jos otetaan huomioon myös alkoholin aiheuttamat dementiat, yhä nuorempi ja suurempi joukko kuuluu tähän ryhmään. Toivottavasti tämä osataan ottaa huomioon tulevaisuutta ajatellen. Hoitopaikkoja ja hoitajia tarvitaan paljon enemmän. Mutta mitään ei saada ilman rahaa. Se on asia, johon valitettavasti törmätään vielä monen monta kertaa.

Vanhusten viikko

Suomessa vietetään vanhusten viikkoa 6.-10.10.2008 teemalla ”Viisas vanhuus”.
Toivottavasti sen huomaavat myös kunnallisvaaliehdokkaat? Vanhukset on aiheena ajankohtainen muulloinkin, mutta vanhusten viikolla erityisesti. Meidän jokaisen tulisi huomioida vanhukset sukulaisina, isoäiteinä tai isoisinä. Samoin naapureina asuvat vanhukset. Seurataan edes sitä, näkyykö naapurista valoja, tai onko naapurin mummo tai pappa liikkunut ulkona?
Opetetaan jo lapset huomioimaan vanhat ihmiset. Lapset tuovat vanhukselle iloa elämään.

Palveluasenne hukassa vanhustenhoidossa

Eilen uutisoitiin vanhustenhoidon tilasta tulevaisuudessa. Pätevän hoitohenkilökunnan puutteessa joudutaan palkkaamaan kouluttamatonta henkilökuntaa töihin. Se tarkoittaa sitä, että työmotivaatio varsinkin vanhustenhoitoon ei ole paras mahdollinen. mennään töihin, kun saadaan siitä palkkaa.

Vanhustyötä pitkään tehneenä tiedän kokemuksesta, että siinä pitää olla sydän mukana. Auttamisen halu ja kyky palvella toista ovat ne tärkeimmät asiat.

Tämän päivän nuorilla työntekijöillä on valitettavasti palvelualttius hukassa. En halua yleistää, mutta tilanne on näkyvissä jo hyvin monessa palveluammatissa ja monilla työpaikoilla.
Itsekeskeisyys ja itsekkyys on tämän päivän trendi. Siitä eroon pääseminen on vaikeaa, jos se asenne opitaan jo lapsena omilta vanhemmilta.

Mihin me tulevaisuuden vanhukset joudutaankaan, jos ei koulutettuja hoitajia saada lisää?

Hoitajien merkitys pitkäaikaishoidossa

Eilisten uutisten mukaan henkilökunnan lisäys Koukkuniemen vanhainkodissa auttoi mm. vähentämään psyykelääkkeiden käyttöä. Samoin painehaavaumat vähenivät. Nämä ovat tärkeitä asioita pitkäaikaispotilaiden hoidossa inhimillisemmän hoidon saavuttamiseksi.
Jos henkilökuntaa ei ole riittävästi, vanhukset saadaan rauhoitettua psyykenlääkkeillä. Samoin levottomat ja unettomat potilaat nukkuvat unilääkkeiden turvin.
Sekavat potilaat rauhoittuvat usein pelkällä läsnäololla. Turvattomuus saa dementikon vaeltamaan ja etsimään menneisyyttään. Jos hoitajilla on aikaa olla ja rauhoitella potilasta, levottomuus voi mennä sillä ohi. Samoin pieni välipala rauhoittaa ja varsinkin illalla auttaa nukahtamisessa.
Nämä ovat vain pieni osa siitä, jolla saadaan aikaan inhimillisempi hoito, mutta ainoastaan hoitajien määrä takaa laadun hoitotyöhön. Tulihan tässäkin raportissa se todistettua, että ilman lääkkeitäkin voi tulla toimeen tai ainakin niitä voi vähentää.
Lisäämällä vielä hoitohenkilökuntaa saadaan varmasti hoidon laatu paranemaan. Inhimillinen ja hyvä vanhuus on varmasti meidän jokaisen toive.