Olipahan uutinen, jonka tänään luin. Miten voi olla totta, että tuollainen summa rahaa makaa jossain veteraanijärjestöjen tileillä käyttämättöminä. Kuitenkin joka vuosi kerätään rahaa erinäköisillä tempauksilla ja varuskunnista laitetaan pojat keräämään ovelta ovelle joka paikkakunnalla.
Veteraaneja on määrällisesti enää niin vähän, että tuollainen summa riittäisi jo antamaan loistavat mahdollisuudet veteraanien kuntoutuksiin, asuntojen remontointiin ja ties mihin.
Veteraaneja ei ole enää muutaman kymmenen vuoden päästä olemassakaan. Ei silloin mielestäni tarvita enää veteraanijärjestöjäkään. Sellaiset ihmiset, jotka eivät ole olleet sodissa, tarvitse mitään vetraanijärjestöjä. Jos jotkut haluavat vaalia sotiemme veteraanien muistoa tai muuten kunnioittaa heitä, hankkikoot rahansa omilla talkoillaan.
Aikoinaan isäni vielä eläessä yritettiin veteraanijärjestöltä hakea tukea omakotitalon pieniin peruskorjauksiin. Rahaa luvattiin monet kerrat sievoisia summia. Vuodet kuluivat, mutta rahaa vaan ei kuulunut ja sitten isäni nukkui pois. Kyllä noista miljoonista olisi varmasti jo silloin voinut jotain pientä avustusta saada. En tiedä kuka päätti toisin.
Mutta tämä ei varmasti ollut ainut tapaus. Veteraaneja on tänäpäivänäkin todella surkeissa olosuhteissa. Toivottavasti tämän uutisoinnin jälkeen he voisivat vielä nauttia näistä miljoonista sen ajan, mitä elinpäiviä on jäljellä.
Arkisto aiheelle ‘Ajankohtaista’

Veteraanijärjestöillä 87 miljoonaa euroa jakamatta
marraskuu 22, 2009
Elämää mummojen kanssa
marraskuu 20, 2009Näin lasten oikeuksien päivän kunniaksi hauska juttu Positiivareilta poimittua oppia lasten suusta.
Eveliina (5v.) soitti mummulleen. “Mummu, nyt on perjantai!” ja lopetti puhelunsa siihen.
Myöhemmin äitinsä kertoi Even kysyneen häneltä koska on viikonloppu.
Äiti vastasi että tänään on perjantai ja sen jälkeen tulee viikonloppu.
“Mun täytyy soittaa mummulle”, oli Eveliina vastannut. “Minkä takia?” kysyi äiti.
” Kun se ei koskaan tiedä, mikä päivä on.”
-Lasten suusta/ Positiivarit-

200 000 kertaa KIITOS!
marraskuu 19, 2009
Näin moikkaat toista koskettamatta
marraskuu 14, 2009Kaikkea sitä sikainfluenssan pelossa keksitään. Jopa uusia tapoja tervehtiä. Mikä ihme meidät on saanut hysterian partaalle tuosta taudista?
Joka talvi Suomessa jyllää kaikenmaailman flunssia ja ei siitä tehdä tilastoa, kuinka monta ihmistä on kuollut siihen. Tietääkseni tähänastiset kuolemantapaukset ovat olleet suurelta osin pitkäaikaissairaita. Heitä taudit kohtelevat aina kovemmin, kuin muita perusterveitä ihmisiä.
No – pitänee ottaa osaksi huumorin kannalta kaikki uudet ilmiöt, mitä ihmiset keksivät. Itse olen kätellyt ja tulen vastakin kättelemään. Jokainen saa keksiä oman tapansa tervehtimiseen. Kunhan ei kovin monimutkaisia tapoja keksitä, ettei kaatumisia yms. tule sen myötä.

Yrittäjä
marraskuu 3, 2009Keskustelin lapsenlapseni (6v.) kanssa hänen äitinsä ammatista
ja kerroin hänen olevan yrittäjä.
Poika totesi jämäkästi, että ei äiti ole mikään yrittäjä, hän osaa jo.
-Umma / Positiivarit-

Poikien puhelimeen soitetaan ahkerasti
marraskuu 2, 2009Väestöliiton perustama poikien Puhelin on kasvattanut suosiotaan voimakkaasti. Palvelu on tarkoitettu alle 20-vuotiaille pojille ja nuorille miehille. Parhaimana aikana soittoja tulee jopa 8000 puhelua kuukaudessa. Pieni osa ehditään kuitenkin vaan vastaamaan.
Pojat kyselevät seksiin ja seurusteluun liittyvistä asioista, mutta myös vakavammista aiheista, kuten väkivallasta.
On hienoa, että tällainen palvelu on olemassa. Jospa pojatkin tätä kautta oppivat enemmän avoimmuutta. Huomaisivat sen, että puhumallakin voidaan asioita selvittää ja saadaan apua ongelmiin. Liian usein asiat ratkotaan nyrkeillä.
Lisää ammattiapua palveluun, että jokainen soittaja tulisi kuulluksi.
Väestöliiton asiantuntijoiden mukaan Suomessa on liian vähän pojille suunnattuja palveluja, vaikka ennaltaehkäisevien palveluiden tarve on suuri.

Miesten viikko
marraskuu 2, 2009Tiedätkö, että nyt vietetään miesten viikkoa. Miessakit ry käynnisti vuonna 2005 uuden tradition nimeämällä Isänpäivään päättyvän viikon vuosittaiseksi Miesten Viikoksi.
Viikolla on joka vuosi joku teema. Tämän vuoden teema on Miestä on moneksi.
Hienoa, että näin tasa-arvon aikana otetaan huomioon myös miehet.

Lasten suusta
lokakuu 27, 2009Ajelimme ruuhka-aikaan mökille ja takapenkillä istui viisivuotias pojantyttäremme.
Hän kysyi papalta kuinka kovaa tällä tiellä saa ajaa?
Pappa vastasi, että satasta. Kuinka kovaa sinä ajat?
Kun pappa vastasi ajavansa kahdeksaakymppiä, tuli tomera käsky: ”Aja satasta! Ei niitä merkkejä turhaan sinne laiteta!”
-mummi /Positiivarit -

30 000 lähihoitajaa muissa töissä
lokakuu 24, 2009Eilen uutisissa kerrottiin, että 30 000 lähihoitajaa työskentelee muissa töissä. Lisäksi neljäsosa suunnittelee alan vaihtoa. Suomessa on kuitenkin huutava pula hoitohenkilökunnasta. Mikähän on pielessä?
Lähihoitajien koulutus oli jokin aika sitten niin hurjatahtista, että silloin jo kävi mielessä, onko mahdollista kaikkien saada työtä tulevaisuudessa?
Koulun penkille menivät vasta peruskoulunsa päättävät ja samaan aikaan opiskelijoina oli jo työelämässä pitkään olleita, ehkä työttömäksi jääneitä vanhempia ihmisiä. Toivottavasti tahti on jo laantunut?
Suomessa hoitohenkilökunnan työolosuhteet ovat surkeat verrattuna ulkomailla vastaavaan työhön. Hoitolaitoksilla on toki jonkin verran eroja. Palkkaus on lähihoitajilla työn laatuun ja vaativuuteen nähden ihan mitätön. Näillä resursseilla ja potilasaineksen muuttuessa aina raskaammaksi, hoitohenkilökunta uupuu ja sairaslomat lisääntyvät. Ei tällaiset uutiset motivoi palaamaan hoitotyöhön, kun saman ja usein paljon paremman palkan voi saada kevyemmästäkin työstä.
Pitää olla vahva kutsumus hoitotyöhön, että jaksaa ja viihtyy kaikesta huolimatta.

4-vuotias nuoli käsidesiä päiväkodissa, tuloksena 1,9 promillen humala
lokakuu 20, 2009Nyt pitäisi hälytyskellojen jo alkaa soimaan. Tämän päiväisen uutisen mukaan 4-vuotias lapsi oli humaltunut käsidesiaineesta, nuoltuaan käsiään.
Ollaanko menty jo liian pitkälle koko hygienia-asian kanssa? Käsidesiä saa joka kaupasta ja sen käyttö on yleistynyt ihan kotitalouksiin asti. Ennen desinfioitiin vaan sairaalaympäristössä, kun piti olla niin hygieenistä.
Miksi joku H1N1 on saanut kaikki ihmiset hystetrian valtaan? Johan tällaisella desinfioinnilla tapetaan normaalitkin bakteerit ja vastustuskyky heikkenee. Jo vauvana aletaan suojella lasta kaikelta “likaiselta”. Ei ihme ole että allergiat ja astma lisääntyvät, kun normaali siedätys puuttuu.
Eihän ennen vanhaan ollut sairauksia sen enempää, vaikka ei aina muistettu pestä käsiä joka käänteessä ja lapset ryömivät lattioilla keräten suuhunsa mitä löysivät.
Päiväkodeissa ymmärrän ehkä tuon käsidesin käytön jo senkin takia, kun siellä jos missä pöpöt tarttuvat lapselta toiselle, mutta kyllä desinfioiminen pitäisi tapahtua valvotusti. Eihän lapset osaa säännöstellä määrää ja ties mihin he sitä laittavat.
Järki käteen ihmiset.






