h1

Vanhusten hoidosta

syyskuu 21, 2010

Eilen oli uutisissa, että yli 80-vuotiaiden vanhusten hoidosta vastaa n. 80% muut, kuin kunnan sosiaalipalvelutyöntekijät. Toisin sanoen omaiset. Ollaanko Suomessa siirtymässä omavaraishoitoon vanhusten kohdalla? Vanhusten määrän lisääntyessä hurjaa vauhtia ei enää pystytä vastaamaan hoidon tarpeesta siinä määrin, kun olisi tilausta.
Tämän päivän vanhukset haluavat asua kotona ja päättää omista asioistaan. Laitokset ovat kohta taaksejäänyttä elämää. Sitten kun ehtoo on jo ihan illassa, voidaan turvautua laitoshoitoon ja silloinkin usein sairaalahoitoon.
Omaiset eivät tyydy mihin tahansa hoitoon. Siksi he hoitavat mieluummin itse. Tämän päivän eläkeikäiset ovat vielä suhteellisen terveitä ja hyväkuntoisia. Heillä on aikaa paneutua omien vanhempiensa hyvinvointiin.
Näin siis valtio ja kunnat pääsevät kuin koira veräjästä. Ei tarvitse maksaa vanhustenhoidosta, kun omaiset tekevät sen ilmaiseksi.
Kuinka pitkään näin voi jatkua? Ei tämän päivän trendi ole nuorten keskuudessa toisten huomioiminen, eikä auttaminen. Varsinkaan omien vanhempien suhteen. “Kaikki mulle heti” ajatuksella ei siihen pystytäkään.
Kyllä tässä on varmasti keskustelun paikka vähän laajemminkin.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.