h1

Vancouver 2010

helmikuu 23, 2010

Voi hyvä tavaton tätä Suomen urheilukansaa. Odotukset olivat valtavat olympiakisojen alla, mutta mitä sieltä olemme saaneet? Pettymyksiä pettymysten perään. Missä ovat ne odotetut 12 mitalia?
En toki halua moittia kenenkään sijoituksia, varmasti jokainen on parhaansa tehnyt. Voisikohan silti myöntää, että muut ovat olleet vaan parempia, eikä selitellä millään epämääräisillä syillä. Rahan puutteesta ei ainakaan voi syyttää. Mahdollisuudet harjoitteluun ovat olleet varmasti olemassa. Onko motivaatio ollut aina sitä, mitä olisi pitänyt, jokainen voi miettiä mielessään? Saavutuksia tulee kovalla harjoittelulla. Mitkään “kikkailut” ei auta.
Mahdollisuuksia toki vielä mitaleihin on. Toivonkin parasta ja pidän peukut pystyssä. Mutta en jaksa kisojen jälkeen kuunnella yhtään analysointia menestyksen puutteesta. Varsinkaan jos siihen lisätään rahasta puhuminen.

Yksi kommentti

  1. Ensinnä, jos olympialaisissa tekee kauden parhaan tuloksensa, se riittää. Mutta, olen tasan samaa mieltä kuin Ilopisara, että olen kurkkua myöten täynnä seliseliselityksiä.
    Rahaa on käytettävissä – miten se käytetään, se on eri asia. Rahaa lisäämällä ei tulosta tule. Mun mielestä kisoihin voi lähettää pienempiä joukkueita jolloin valmentautumiseen voidaan antaa enemmän varoja = rahan uusjako. Suomi on pieni maa, jolloin iso joukkue on isottelua.

    Henkinen asenne on hoidettava kuntoon ennakkoon – kotimaassa. Jos motivaatio häilyy, on reilumpaa antaa kisamatka motivoituneelle kuin lähteä lomamatkalle kisapaikalle.

    Onnea yhdestä mitalista! Ehkä (!) joku vielä tulee, mutta minä en usko edes puoleen asetetusta tavoitteesta.

    Tuli mieleen muuten: Miksi kilpailijat, joiden kisat ovat jo ohi (siis ne, joilla se tiedettiin ennakkoonkin – ja vaikka pudonneillakin), jäävät Vancouveriin kisojen jälkeenkin paikalle? Sehän maksaa monta rahaa… Tämä ajatus tulee pakosta mieleen, kun kaiken aikaa vedotaan rahan vähyyteen!

    jk. Miten muuten voi olla mahdollista, että hiihtokilpailuun lähtevä kilpailija jättää minun ymmärrykseni mukaan perusvälineet (ne monot) kotiin? Vancouverissahan ei ole yhtään liikettä, joka myy monoja?



Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

You are commenting using your WordPress.com account. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

You are commenting using your Twitter account. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

You are commenting using your Facebook account. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s

Seuraa

Get every new post delivered to your Inbox.