Ja tässä me ystävät istahtaa
ja tahdomme maljoja maistaa
kun lehdossa rastaat raksuttaa
ja jumalanpäivä paistaa.
-Larin-Kyösti-

Ja tässä me ystävät istahtaa
ja tahdomme maljoja maistaa
kun lehdossa rastaat raksuttaa
ja jumalanpäivä paistaa.
-Larin-Kyösti-

Elämä on tehty pienistä iloista. Onni on tehty niistä pienistä onnistumisista. Isot onnistumiset tulevat epäsäännöllisesti. Jos et kerää talteen näitä kaikkia pieniä onnistumisia, isotkin menettävät merkityksensä.
-Norman Lear-

Älä kulje sinne, minne polku johdattaa.
Mene sinne, missä ei ole polkua,
ja jätä omat jälkesi.
-Tuntematon-

Varhaisella aamulenkillä koirani kanssa huomasin, miten kevät on jo pitkällä. Tunsin kuinka kevät tuoksuu ja kuuluu jo monenlaisina lintujen liverryksinä. Ilman minkäänlaista kiirettä minnekkään, oli ihana huomata kuinka joutsenpari rauhallisessa poukamassa nautti aamuateriaansa. Samoin västäräkki oli saapunut jo tuttuihin maisemiin. Peipposten iloinen liverrys saa aina hyvälle mielelle.
Maasta nousee jo kevään ensikukkaset. Leskenlehdet ovat jo jonkin aikaa pilkistelleet tien penkereillä. Nyt ovat sinivuokot nostamassa päätään juuri sulaneesta maasta.
Odotan jo hiirenkorvien puhkeamista. Muutama aurinkoinen lämmin päivä riittää niiden syntymiseen.
Nautitaan keväästä. Kuljetaan aistit avoimena luonnossa.

Opettaja kertoi ekaluokkalaisille päivän ohjelmaa
ja sanoi, että ensi tunnilla meillä on matematiikka.
Silloin eräs poika viittasi ja kysyi: “Ope, millo
meillä on romantiikkaa?”
-Avustaja/positiivarit-

Tuntemattoman hyvän ihmisen työ on kuin vesisuoni, joka virtaa salassa maan alla ja vaivihkaa saa maan vihannoimaan.
-Thomas Carlyle- /Positiivarit

Asiasta uutisoitiin eilen. Eihän tämä mikään uusi asia suinkaan ole. Jopa joka 10. kävijä on täysin terve ihminen, mutta kuvittelee itsellään olevan jonkinasteisen vakavan sairauden.
Ennen luettiin lääkärikirjoista, mutta nyt internetin kautta saadaan hirvittävä määrä tietoa erilaisista oireista ja sairauksista. Herkkä ihminen varmasti alkaa kuvitella kaikenlaista. Lääkärin on kuitenkin otettava jokainen asiakas vakavasti. Kalliita tutkimuksia tehdään turhaan, mutta kuka voi vetää rajan sairaan ja luulosairaan välille, tuntematta ihmistä?
Jos sama henkilö alkaa vierailla viikottain lääkärissä, löytymättä mitään syytä, varmasti lääkäri leimaa luulosairaaksi tai mielenterveysongelmaiseksi. Oikeasti sairastuttuaan ei enää otetakaan todesta ja jätetään ilman hoitoa.
Mikä olisi paras ratkaisu? Onhan ihmisiä, jotka eivät mene lääkäriin, vaikka syytä todella olisi.

Olipa hauska uutinen ranskalaisraveista. Siellä tarjotaan yleisölle ilmaiseksi kotiin viemisiksi voittajahevosten lantaa. Samaa tuotettahan se on häviäjilläkin, mutta on kai hienompaa sanoa, että on saanut voittajahevosen kakkaroita.
Miten hieno idea olisikaan myös suomalaisten ravien järjestäjille. Varmasti monet viherpeukalot olisivat ikionnellisia moisesta lahjoituksesta. Kesällä saisi nauttia kukkaloistosta kuuluisien ravihevosten ansiosta.

Kun kello kaksitoista lyö,
alkaa noidilla työ.
Täysikuu näyttää tietä.
Noita aikoo pääsiäismunan
pikku Liisalle viedä.
Polle-ponille heinää
vaikka lentäisin päin seinää.
Noita mietti: miksi
minä olen noita,
enhän minä mitään voita.
Vihdoin noita pääsee
heittämään munia.
Kissa näkee jo pääsiäisunia.
Kotona noita riehuu,
kun on saanut oman,
pääsiäismunan.
Otto Kainulainen 10v. (runo julkaistu Sisä-Suomen lehdessä)