Arkisto elokuu 27., 2008

h1

Yksi ihminen

elokuu 27, 2008

Yksi ihminen ei voi muuttaa koko maailmaa, mutta yhden ihmisen koko maailman kylläkin.

- Aurinkoinen mieli; Elämänmakuisia ajatuksia -

h1

Stakesin tutkimus

elokuu 27, 2008

Eilinen uutinen Stakesin tekemästä tutkimuksesta, koskien nuorten kokemuksia väkivallan ja seksin alalta, ei mitenkään hätkäyttänyt. Onhan tänäkesänä julkaistu jos jonkinlaisia muitakin tutkimuksia nuorten käyttäytymisestä.
Nyt pitäisi katseet kääntää jo muihin tutkimuskohteisiin. Nuoret on läpi käyty. Näiden tutkimustulosten perusteella helposti tulee vaan tunne, että nuoret leimataan häiriökäyttäytyjiksi ja väkivaltaisiksi. Tosiasiassa suuri osa nuoria on fiksuja ja haluavat opiskella ja valmistua ammattiin.
Pitäisi joskus tutkia ja tuoda esille myös sitä positiivista puolta, eikä aina kertoa ikäviä asioita.
Eikös olisi syytä tehdä tutkimusta työikäisistä ihmisistä ja heidän tavoistaan. Sieltähän nämä nuoretkin ammentavat mallinsa elämään, omilta vanhemmiltaan.