h1

Joukkoraiskaus – päivitys 2.

heinäkuu 2, 2008

Tänään on uutisoitu useaan otteeseen rikoksesta, jossa neljä miestä raiskasi nuoren tytön.
Tyttö oli silloin 15-vuotias ja miehet 20-vuotiaita.
Teko on todella järkyttävä, mutta miksi ihmeessä asiaa tutkitaan vasta nyt? Kyseinen rikos on tapahtunut vuonna 2000. Tyttö on nyt jo aikuinen, mutta hän on joutunut kantamaan taakkaansa kahdeksan vuotta.
Miten tällaista voi tapahtua, että asioita ei lähdetä heti selvittämään? Onko tyttö halunnut vaieta, vai mikä on ollut syynä? Asiaa tuntematta, en ota kantaa siihen puoleen, mutta rangaistusta määrättäessä pitäisi korvausten olla kahdeksan vuoden koroilla ja miehille vankeusrangaistus vähintään kahdeksan vuotta, eli siitä asti, kun rikos on tehty.
Tämän kaltaiset rikokset Suomessa eivät lopu, jos rangaistus on pelkkää “pään silitystä.”
Raiskaus ja lapsen seksuaalinen hyväksikäyttö ovat tekoja, joissa pakkohoito tai kastraatio pitäisi olla sallittuja hoitomenetelmiä.

PÄIVITYS 19.6.

Tuomiot on siis annettu. Uutisten mukaan miehet saivat viiden ja neljän vuoden tuomiot. En ymmärrä mikä ero neljän miehen raiskauksilla on, että voidaan antaa erilaiset tuomiot.
Vaikka Suomessa ei olekkaan moisiin rangaistuksiin totuttu, silti mielestäni tuomiot olivat liian alhaiset tekojen törkeyteen nähden.
Kyseiset nuoret miehet olivat vielä urheilijanuorukaisia. Näinkö urheilijat viettävät vapaa-aikaansa?
Vankilassa on nyt hyvä miettiä tekosiaan.

päivitys  2.7

On käsittämätöntä yrittää pyristellä vapaaksi teosta, josta pitäisi tulla vielä pidempi rangaistus. Uutisten mukaan mies vetosi siihen että tapahtuneesta on kulunut jo kahdeksan vuotta ja hän on menettämässä työpaikkansa rikoksen vuoksi.
Tyypillinen ajattelutapa, jossa mies ajattelee vain itseään. Ei ole varmaan tullut mieleenkään, mitä tyttö on joutunut kärsimään ja kantamaan sisällään tuon ajan.
Toivottavasti hovioikeus edes tässä asiassa olisi inhimillinen ja pitäisi tuomion ennallaan.

Kommentoi