Arkisto huhtikuu 9., 2008

h1

Väsyneet äidit

huhtikuu 9, 2008

Mannerheimin Lastensuojeluliiton vuosiraportin mukaan Soitot vanhempainpuhelimeen ovat lisääntyneet vuodessa jo melkoisen paljon 13,5 prosenttia, kertoo uutiset tänään.
Varsinkin äidit ovat asialla. Uupumus, epävarmuus lasten kasvattajina ja huoli toimeentulosta ovat päällimmäisinä.
Myös isät ovat huolissaan perheen tilanteesta, mutta he hakevat usein apua vasta siinä vaiheessa kun ero on jo vireillä.

Työssä käyvillä äideillä on varmasti paineita joka suuntaan. Pelkkä arjen pyörittäminen oman työn ohella on jo pelkästään työlästä. Lisäksi siinä pitäisi huomioida omaa puolisoaan, miettiä taloudellista tilannetta, olla lasten harrastukissa mukana ja omille harrastuksillekin pitäisi olla aikaa. Jatkuva kiire ja tehokkuuden näyttäminen muille varmasti uuvuttaa.
Me kaikki äidit olemme niin erilaisia. Joku jaksaa kuin duraselpupu jatkuvasti, mutta on heikompiakin äitejä, joiden sietokyky paineille ei aina riitä. Silloin pitäisi kehdata myöntää oma väsyminen. Jutella siitä perheessä ja varsinkin sen toisen aikuisen kanssa.
Tämän päivän perheissä sosiaalinen verkosto on heikompi, kuin ennen. Ei saada isovanhempia apuun tai he asuvat kaukana. Ystäville avun tarpeen myöntäminen on vaikeaa. Maksullisia palveluita ei kaikilla ole vara ottaa ja ei niitä taida olla hyvin saatavillakaan.
Taloudellisen tuen tarve on varmasti monessa perheessä suuri. On yksinhuoltajia tai toinen vanhemmista vain töissä. Heille taloudellinen tuki pitäisi osoittaa. Samalla pystyttäisiin järjestämään apua myös lastenhoidossa ja näin äidille jäisi omaa aikaa.

Tarpeeksi ajoissa haettu apu auttaisi varmasti monelta suuremmalta ongelmalta. Täysin loppuunpalanut ihminenhän ei enää hallitse itseään.
Ollaan rohkeampia ja myönnetään oma väsyminen. Avun saantikin voi olla silloin helpompaa.

h1

Ihanat asiat

huhtikuu 9, 2008

Ihanat asiat tapahtuvat niille, jotka uskaltavat heittäytyä.

-Aurinkoinen mieli:Elämänmakuisia ajatuksia-