h1

Eläkkeelle masennuksen takia

lokakuu 26, 2007

Nyt taas uutisoidaan siitä kuinka suomalaiset joutuvat jäämään sairaslomalle tai jopa eläkkeelle masennuksen takia. Viime vuonna n. 4000 suomalaista joutui työkyvyttömyyseläkkeelle juuri tästä syystä.
Nyt syksyllä onkin hyvä ottaa tällainen tutkimus esille, kun suomalaiset ovat masentuvaa kansaa ja varsinkin näin syksyllä se näkyy selvemmin.
Tähän pitäisi työnantajien kiinnittää paljon enemmän huomiota. Kun työntekijät voivat hyvin, työn tuloskin varmasti paranee. Nykyisellä työtahdilla ja tuottavuuteen tuijottamisella tulee masennus lisääntymään vielä hurjempaa vauhtia ja ikähaarukka on suuri.
Keinoja on varmasti paljon, jolla työntekijän viihtyvyyttä voidaan lisätä. Ei aina edes tarvita isoja summia rahaa. Se summa, mikä menee masentuneiden kuntoutukseen, voidaan käyttää monin kertaisesti työntekijöiden hyvinvointiin ja työkyvyn ylläpitämiseen.
Tässä asiassa kääntäisin katseeni ennen kaikkea työnantajan puoleen. Sieltähän kaikki loppujen lopuksi lähtee.

3 kommenttia

  1. Työnantaja on kiinnostunut rahasta, tulosta, ei henkilöstöstään. Useimmilla aloilla saa uuden työntekijän helposti…

    Tosin, uudessa on aina opettaminen yms. mutta aloittelevahan saa pienempää palkkaakin.

    Todellisuudessa työnantajan tulee sijoittaa henkilöstönsä hyvinvointiin. Työyhteisöjen ilmapiirikin vaikuttaa jo paljon. Jokaiselle työpaikalle voisi hankkia kahvihuoneeseen kirkasvalolamput. Toisi sitä useimpien kaipaamaa valoa, joka lievittää olotilaa… Pieni sijoitus se olisi.

    Perimmiltään kuitenkin asia on syvemmällä. Suomalainen ihminen ei puhu ennenkuin on pohksahtamassa – kaikki ei silloinkaan. Jos opitaan jo nuorena purkamaan tuntojaan enemmän jollekulle, ei sellaisia suuria patteja synny.

    Tulee vaan mieleen, miksi katolisissa maissa on vähemmän masennusta. Olisiko tavaksi tulleella ripittäytymisellä tekemistä asian kanssa?


  2. Varmasti tuo puhumattomuus on yhtenä syynä. Mutta se on juurtunut jo niin syvälle suomalaisen luonteeseen, että voisi sanoa, verenperintönä kulkeva ominaisuus.
    Kyllähän työpaikoillekin voisi järjestää kuuntelijan viran. Sen ei aina tarvitsisi olla niin koulutettu henkilö, vaan taitava kuuntelija, joka osaa sopivassa määrin myötäelää ja rohkaista hädässä olevaa ihmistä.
    Monet sanovat että onhan työpaikkalääkärit olemassa, mutta ei ole aina niin helppo kertoa lääkärille muista, kuin fyysisistä vaivoistaan.
    Tänä tuottavuuden aikana on valitettavasti unohdettu työntekijä. Tulosta pitää tulla keinolla millä hyvänsä.


  3. Kukas sen kuuntelijan maksaa? Monia hyviä ideoita on olemassa, kun vaan joku maksaisi.

    On kyllä totta, että halvemmaksi tulisi palkata se kuuntelija kuin antaa sakin uupua työpaikoilla. Se uupumus vasta kallista lystiä on – ja vielä kaikille.



Kommentoi