Poikamme harjoitteli viulunsoittoa olohuoneessa, mieheni luki päivän lehteä ja koira ulisi viulun kirskuvien soitujen tahdissa.
Mieheni kuunteli tätä mekkalaa hetken, pomppasi pystyyn, paiskasi lehtensä lattialle ja karjui:
“Herran tähden, etkö voisi soittaa jotain sellaista kappaletta, jota koira ei tunne?!”
-J.J. / Positiivarit-
Ensisunnuntaina vietetään taas ystävänpäivää. Muistathan ystäviä sähköisellä postikortilla. Voit lähettää kortteja Ilopisaran postiasemalta.
Ilmaiset kortit ovat vapaasti käytettävissä.
On tärkeää opetella kuuntelemaan itseään
ja toimia sen mukaan
mitä sydän sanoo.
-Marleena Ansio-
Tänään uutisoitiin, että ärhäkkää vatsatautia on liikkeellä ympäri Suomen. Se on kyllä huomattu. Lapset ovat pois päiväkodeista ja erinäköiset hoitolaitokset ovat epidemian kourissa.
Vatsatauti on epämiellyttävimpiä tauteja, mitä tiedän. Varsinkin lasten kanssa pyykkiä tulee valtavasti. Sama tilanne vanhusten kanssa, kun eivät ehdi ajoissa asioilleen.
Tärkeintähän tässä epidemiassa on käsien pesu ja desinfiointi käsidesillä. Varsinaista lääkitystä tautiin ei ole olemassa. Oloa voi yrittää helpottaa apteekista saatavilla ripulilääkkeillä.
Koitetaan sinnitellä erinäköisten pöpöjen kanssa. On ihanaa todeta, että kevättä kohti mennään. Päivät ovat jo pidentyneet selvästi.
Elämä kysyy vain niitä voimavaroja,
jotka ovat hallussamme.
Vain yksi saavutus on mahdollinen
– se ettei tarvitse jousta pakoon.
-Dag Hammarskjöld-
Usein on niin,
että kun
oikein kovasti
toivoo jotain
ja uskoo
sen toteutumiseen,
niin se myös toteutuu.
-Marleena Ansio-
Tänään vietetään ensimmäistä kertaa kaksosten päivää. Monikkoperheet ry on nimennyt helmikuun toisen päivän kaksosten päiväksi.
On hienoa, että meidät kaksosetkin huomioidaan. Toinen puoliskoni on vastakkaista sukupuolta, joten erilaisuutta on tietysti, mutta silti sisaruussuhde on aina ollut läheisempi, verrattuna muihin sisaruksiin.
Äiti puki meidät aina muuten samanlaisiin vaatteisiin, mutta väri oli sininen ja punainen. Vieläkin muistan monet takit, jotka äiti itse ompeli.
Siihen aikaan kun aloitettiin koulua, meitä oli jopa neljät kaksoset ensimmisellä luokalla. Oliko jotenkin poikkeuksellinen vuosi 1955, että ainakin kotipaikkakunnalleni syntyi noin monet kaksoset. Kaikki olivat myös tyttö-poika kaksosia.
Olen kaksosveljeni kanssa kuin yö ja päivä. Itse olen perusrauhallinen luonne ja veljeni oli jo ihan pienestä pitäen aina menossa, yleensä pahanteossa.
Vaikka nykyisin emme näe toisiamme kovin usein, silti jonkinlainen henkinen yhteys on aina olemassa.
Elämä on kuin villi tiikeri.
Voit maata hiljaa ja antaa sen laskea käpälänsä pääsi päälle -
tai voit istua sen selkään ja ratsastaa sillä.
-Intialainen sanonta-
Taivas levittäytyi maahan
tuuli tuoksui valoa
kun sinä tulit!
Ilo säihkyi sävelinä
kipunoi kaipauksena,
yö humahti näkymättömiin
eikä mikään ollut enää niin kuin ennen -
sinä tulit!
-Pia Perkiö-
Miten tämä on mahdollista Suomessa, että kukaan ei kaipaa? Tämän päivän uutinen kertoi vanhuksen olleen kuolleena kaksi ja puoli vuotta omassa asunnossaan. Sanotaan että tämä olisi suurkaupungin ilmiö. Suuri kaupunki ja paljon ihmisiä, mutta eikö kukaan välitä mitä naapurissa tapahtuu, varsinkin jos tietää siellä asuvan vanhuksen?
Positiivista asiassa on, että hän on saanut kuolla kotona, eikä ole tarvinnut pitkään virua laitoksessa. Mutta erittäin huolestuttava ilmiö, joka ei varmasti ole viimeinen.
Useinhan kuitenkin vanhuksen kuoltua, löytyy monenmoisia sukulaisia perinnön toivossa. Toivottavasti yksinäiset vanhukset osaisivat tehdä testamentin ja päättää itse, kenelle omaisuutensa haluavat antaa. Valtion ei tarvitse rikastua tällaisilla perinnöillä, kun eivät huolehdi vanhusten asioista muutenkaan.
Vasta Helsingin Sanomat kirjoitti haastattelussaan apulaiskaupunginjohtaja Paula Kokkosen kannanoton että kunnan tehtävä ei ole palkata “seuraneitejä” yksinäisille vanhuksille. Kenelle vastuu kuuluu vanhustenhuollosta, jos ei kunnille?
Jonkinlainen seuranta yksinasuvista vanhuksista pitäisi olla jokaisella kunnalla. Vaikka he eivät tarvitsisikaan kunnan palveluita, säännöllinen yhteydenpito varmistaisi kuitenkin sen, että henkilö on elossa.
Onko missään muualla näin huonoa vanhusten kohtelua kun Suomessa?
